Kauden paras aika-ajo päätöskilpailussa

29.08.2011

RMC-sarjan kauden finaaliviikonloppu tarjosi sekä epätoivoa että onnistumisen tunteita.

Harjoituksissa parannettiin koko ajan kuten oli tavoitekin ja viimeisessä perjantain vedossa oltiin jopa sarjan kärkikuskien vauhdissa.

Lauantaina tuli sitten lunta tupaan. Aika- ajo meni käsittämättömästi penkin alle ja tuloksena oli 29. sija, joka tuntui perjantain vauhtiin nähden kohtuuttoman huonolta. Syytä tähän ei keksitty, koska ainoa muutos autoon oli uudet renkaat. Kuski sai siis haukut mekaanikko-managerilta, aiheetta, kuten tuonnempana selviää.

Aika-ajon tulos tiesi heti sitä, että finaalipaikkakin tulee olemaan kiven takana radalla, jossa ohituspaikat ovat kortilla. Näin olikin, koska kulku oli vaisua ja ajo näytti vaikealta.

Yrityksestä huolimatta päivä ei isoja onnistumisen tunteita herättänyt. Jos vähän jossain onnistui, kohta tuli taas takkiin. Prefinaalipaikka irtosi aivan nipin napin, tuloksena 33 ruutu, kun 34 selvisi prefinaaliin.

Prefinaalissa sijoitus parani 7 sijaa, mutta finaaliin vaatimaton 26. ruutu.

Finaalin alku lähti hyvin liikkeelle ja kova yritys nosrmc_lappeenranta_009.jpgti sijan jo 12-14 tietymille, mutta sitten alkoi tapahtua. Kakkosmutkan jälkeen tuli romua, kun takaa tullut raju pusu Markuksen takapuskuriin käynnisti ketjureaktion. Markus päätyi Atte Haakanan päälle ja liki kaatoi autonsa. Onneksi kukaan kuskeista ei loukannut itseään. Finaalin sijoitus DNF. Ihme kyllä oma auto säilyi enemmittä vaurioitta, vaikka aluksi luultiin muuta.

Lauantaina illalla uusia renkaita asentaessa tuli vilkaistua renkaiden infolappuihin ja syy päivän kehnoon vauhtiin selvisi hetkessä. Olimme ostaneet ennen kisaa 3 rengassarjaa, joista vanhimmat renkaat olivatkin vuodelta 2009 ja tuoreimmat 2010. Ihmetystä herätti se, ettei D1-renkailla ole ajettu Suomessa vuosina 2009-10.

Ylivuotisilla kumeilla hävittiin ainakin 0,6 sekuntia tai enemmän 2011 renkaisiin verrattuna. Kun muutamalla sadasosalla saattaa pudota aika-ajossa 10 sijaa, 0,6 sekuntia pudottaa...paljon.

Arvatkaa jälleen, harmittiko?

Kaupasta haettiin uudet renkaat ja ne laitettiin vanteelle. Sunnuntain aika-ajossa vauhti oli sitten aivan eri luokkaa. Oman erän johtopaikkakin oli hallussa, mutta loppujen lopuksi tuli oman erän sija 5 ajalla 45,339 ja aika-ajon yhteistulosten 10 sija. Paalusta Markus jäi 0,18 sekuntia.

Tasaisuutta kuvaa se, että 0,2 sekunnin sisään mahtui 15 ensimmäistä kuskia. Kovaa mentiin.

Ykköserän ajat olivat kakkoserää hitaampia, joten todennäköisesti ajaminen toisessa aika-ajoryhmässä olisi saattanut parantaa lopputulosta muutaman sijan.

Eriin ruutu 7.

Ensimmäisessä erässä lähtö vähän epäonnistui ja takaatuleva kuljettaja pääsi startissa sisäpuolelle. Se pudotti sijoitusta aina 11. sijalle, mikä oli erän loppusijoitus.

Toisessa erässä lähtö meni nappiin, mutta erän loppupuoli meni ankarasti paikkaa puolustaessa noin 10 auton letkan seuratessa ja vaaniessa virhettä, jota ei tullut. Lappeenrannassa imuavun merkitys on takana tulevalle valtava, joten virheisiin ei ollut varaa ja ohitusmahdollisuutta ei parannut antaa.

Erän 5. Sija ja lähtöpaikka 11. prefinaaliin.rmc_lappeenranta_005.jpg

Prefinaali alkoi hyvin aina kakkosmutkaan saakka, kunnes takaa tullut venäläiskuljettaja käytti Markuksen takapuskuria täysin tarkoituksellisesti jarruna ja tuuppasi Markuksen hiekalle. 6-7 autoa pääsi ohitse, vauhti kuoli kokonaan ja prefinaalin mahdollisuudet sijan parantamiseen olivat Markuksen osalta menetetty. Törmäilijä sai varoituksen, mikä ei törmäilyn takia mahdollisuutensa menettänyttä lohduttanut yhtään.

16. Ruutu finaaliin.

Finaalin lähtö alkoi heti kolarilla, jota väistellessä Markus menetti pari sijaa. Myöskin auton kulku hieman puutui finaalissa -ehkä oltiin liian laihoilla seoksilla- ja ankaran väännön tuloksena heltisi 17. sija. Se sija päätti samalla RMC-kautemme.

Markuksen loppusijoitus oli sarjassa 18. Palkinnoille yllettiin kerran, joskin mahdollisuuksia useampaankin olisi voinut olla vähän paremmalla tuurilla.

Sarjan kärkikahinoihin emme odottaneetkaan yltävämme, vaan pääsy ylempään kolmannekseen, enimmillään ehkä 15 sakkiin ensimmäisenä vuonna oli tavoite. Lähelle päästiin. Pisteitä kaudella sai kaikkiaan 51 kuskia.

Teknisiä harmeja riitti liikaakin ja esimerkiksi taka-akseleita vääntyi alkuun joka viikonloppuna, mikä kertoo otteiden kovuudesta radalla. Myös mekaanikon sairaalareissu alkukesällä haittasi varsinkin harjoittelua ja testaamista.

Toivoa sopii, että enempää tekniikkamurheita ei enää tule tänä vuonna ja määrä supistuu ensi vuonna. Nyt teknisiä keskeytyksiä tuli liikaa.

Seuraavaksi valmistaudutaan keskiviikon Keimola Cupiin sekä syyspäräykseen. Sitten levätään kartingista ja pohditaan ensi kauden ohjelmaa, kunhan on vedetty hetki henkeä.

Onnittelut Wille Itkoselle RMC:n Rotax Max Junior-sarjan ansaitusta vrmc_lappeenranta_004.jpgoitosta ja onnea Abu Dhabin Grand Finaleen. Samoin onnea Jesse Lehtoselle ja Simo Rauhalalle kakkos- ja kolmossijasta. Kolmikko ajoi hyvin ja kovaa.

Kaikille kilpakumppaneille ja sarjan järjestäjille iso kiitos huikean muistorikkaasta RMC-kaudesta.

Näemme jälleen Porin syyspäräyksessä. Mukavaa hiipuvaa loppukesää ja alkavaa syksyä.

 

11.04.2012Sisäkausi päättyi kolmossijaan
21.03.2012Viitossija tiukassa kisassa
07.03.2012Viitossija kauden kolmannessa sisäkisassa
26.02.2012Markus SpeedFunin tiimiin kaudelle 2012
24.02.2012Voitto kevätkauden toisessa sisäkisassa
08.02.2012Viides sija kauden avauskisassa sisällä
19.12.2011Viides ensimmäisessä 90 kg:n sisäkisassa
30.11.2011Kakkossija syksyn toisessa sisäkisassa
15.11.2011Kakkossija syksyn ensimmäisessä sisäkisassa
26.09.2011Pientä epäonnea Porin finaalissa
15.09.2011Kakkonen kauden viimeisessä Keimola Cupissa
31.08.2011Erävoitto ja kolmossija Keimola Cupissa
29.08.2011Kauden paras aika-ajo päätöskilpailussa
17.08.2011Toinen neljännessä Keimola CUP osakilpailussa
15.08.2011Kovaa yritystä Ruuhimäellä
11.07.2011Aika-ajo Porin RMC:n valopilkku
22.06.2011Jälleen viides Keimola Cupissa
14.06.2011Joensuussa hikinen RMC-viikonloppu
22.05.2011Palkinnoille ensimmäisessä Rotax Max Challengessa
12.05.2011Vinolla keulalla Keimola Cupin vitoseksi
05.05.2011Keimola Cupin kakkonen
24.04.2011Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kevätpäräyksessä
24.04.2011Hauskaa Pääsiäistä
10.04.2011Ulkokausi auki Kouvolassa!
03.04.2011Sisäkausi päättyi palkintopallille
27.03.2011Voitto kotiin sisäkisasta
13.03.2011Pari erävoittoa ja kakkossija finaalissa
20.02.2011Kausi auki kakkossijalla
20.12.2010Kausi päättyi kakkossijaan
07.12.2010Tuttu kolmas sija sisäkisassa
28.11.2010Pari erävoittoa, finaalissa seitsemäs
15.11.2010Kolmossijalle jälleen sisäkisassa
01.11.2010Kolmossija sisäkauden avauksessa
30.10.2010Kohti sisäkisoja
10.08.2010Palkinnoille karnevaalifinaalissa
27.07.2010Epäonnea Kouvolassa
19.07.2010Keskeytys pilasi hyvän kisan Lentolassa
13.07.2010Parempaan päin Laukaassa
22.06.2010Takkuista Jämsässä
14.06.2010Tekniset viat vaivana Ulvilassa
31.05.2010Vihdin romurallissa finaaliin
18.05.2010Tekniikkamurheet jatkuivat Kouvolassa
12.05.2010Vaikea viikonloppu Kuopiossa äitienpäivänä
27.04.2010Kevätpäräys kaatui sairastumiseen
05.04.2010Kuvia Malmön-matkalta 26.3.-1.4.10 kuva-albumissa.
21.03.2010Sisäkausi päätökseen
08.03.2010Kolmossija jälleen
28.02.2010Kolmossijalle tiukassa väännössä
07.02.2010Kovan kisan neljäs
29.01.2010Sisäkisakausi käyntiin