Paras RMC-sijoitus Oulusta

10.06.2013

oulu_rmc_2013.jpgOulussa ajettu RMC-sarjan toinen osakilpailu meni kohtuullisesti ja edellisvuoteen verrattuna jopa mainiosti.

Saavuimme paikalle keskiviikkona ja osallistuimme treenimielessä OFK-125-kerhon kerhokisaan. Tuloksena voitto ja kaksoisvoitto ARTeille.

Harjoituspäivien aikana kävi selväksi, että kympin sakissa ollaan, mutta kisa ratkaisee, miten korkealle päästään. Kärjestä arvioimme olevamme marssivauhdissa 0,15-0,25 sekuntia perässä, aika-ajossa pahimmillaan enemmän. 

Arvio piti paikkansa.

Lauantain aika-ajossa Markus joutui ensimmäiseen aika-ajoerään. Tuloksena oman erän 6. Sija, mikä oikeutti kokonaisajoissa 11. sijaan. Se ei ollut täydellinen katastrofi, muttei antanut aihetta juhlaankaan. Paalusta jäätiin 0,5 sekuntia, mikä on liikaa.

Eriin ruutu 7. Ja 8.

Erissä Markus sai pidettyä sijansa ollen erissä 7. Ja 6.

Prefinaaliin ruutu 10. Siinä sija parani seitsemänneksi, eli finaaliin ruutu 7.

Finaalin alkuvaiheessa johtoon irtosi 8 auton letka, joka pysyi pitkään yhtenäisenä. Markus oli pitkään letkan kuudentena, mutta väänsi lopulta itsensä vielä sijan ylöspäin. Lopputuloksena 5. sija, joka oli samalla Markuksen paras sijoitus RMC-kisoissa ja Oulussa ajamissamme arvokisoissa yleensä.

Sunnuntai

Yritimme parantaa seuraavaan päivään miettimällä rungon säätöjä aavistuksen uusiksi. Ajettavuus parani, mutta ilmeisesti pieni virhe rengaspaineissa vei aika-ajosta parhaan terän.

Arpaonni heitti Markuksen jälleen ensimmäiseen aika-ajoryhmään, jolloin pääsy kymmenenkin joukkoon vaatii huippuvetoa ja sijaa 1-3. Lopputuloksena jälleen 6. sija, mutta kokonaisajoissa se tiesi vasta 15. sijaa. Se ei naurattanut yhtään.

Eriin lähtöruutu 10. Yritimme keksiä pienin säätömuutoksin autoon lisää vauhtia ja onnistuimme. Ensimmäisestä erästä viiden sijan nousu ja 5. sija.

Kakkoserän alle tulikin sitten mekaanikoille ohjelmaa, kun alkoi sataa kaatamalla. Sadesäädöt, saderenkaat ja sadevarusteet. Siinä nopeasti lueteltuna toimenpiteet ja ruutuun. Sade erotteli ryhmän selvästi, Markus lopulta maaliin sijalla 4. Nousua kuusi sijaa.

Prefinaaliin ruutu 5. Sade lakkasi jo ennen erää, joten rata kuivui ja mekaanikkojen taukojumppa jatkui jälleen.

Palautettiin kuivan säädöt, kuivan kelin renkaat ja riisuttiin sadepuvut pois. Siinä toimintaprosessi noin pääpiirteissään.

Prefinaalin alku näytti hyvältä ja oman paikan pitäminen tai jopa nousu ylemmäs näytti hetken mahdolliselta. Sitten auton kyyti hyytyi ja varsinkin suorilla meno oli todella vaikeaa. Kierrosaika putosi puoli sekuntia, joten jossain oli pahasti vikaa. Markus kuitenkin puolustustaisteli itsensä maaliin sijalla 7.

Autoa tarkasteltaessa vika oli selvä. Ilmanpuhdistimen takapultit olivat kadonneet radalle ja putsari oli raollaan. Se sotkee pahimmillaan seokset täysin, joten kulkua ei voi ollakaan. Vika korjattiin.

Finaaliin ruutu 7. 

Lähdössä oli hässäkkää ja takaa tuli tiukkaan kolmosmutkaan mentäessä kova pusu, joka pisti Markuksen leveäksi. Sijoitus putosi 12-14 paikkeille ja kärki karkasi heti tavoittamattomiin. Raju takaa-ajo nosti sijoitusta kierros kierrokselta, mutta oli heti selvää, ettei kovin korkealle pääsy ole omissa käsissä. Sijoitus vakiintui kymmenenneksi, kunnes kärjessä tapahtui pientä miekkailua. Sen seurauksena lopputuloksissa Markukselle 8. sija.

Auton kyyti finaalissa oli kuitenkin korkeintaan tyydyttävä miinus, joten asiaan pitää paneutua ajatuksella ennen suraavaa kisaa kesäkuun lopussa.

Joka tapauksessa kauden alun neljässä kisassa kaikissa on tullut palkintosija. Se on enemmän kuin aiemmilla kausilla yhteensä, eli parannusta on saatu aikaan.

Aivan terävimpään kärkeen vauhti ei juuri nyt kuitenkaan riitä. Laukaalla sitä voidaan jälleen yrittää parantaa.

Onnittelut molemmat finaalit voittaneelle Toni Toikalle sekä myös tiimikaveri Jonne Jauhiaiselle erittäin hyvästä suorituksesta viikonloppuna.

Nähdään kesäisessä Keski-Suomessa.

RMC Oulu tulokset

Lauantai

1.Toni Toikka

2.Jonne Jauhiainen

3.Rasmus Markkanen

4.Tomi Hannus

5.Markus Laitala

Sunnuntai

1.Toni Toikka

2.Roope Markkanen

3.Aleksi Pengerkoski

4.Joona Varis

5.Timi Laine

...

8. Markus Laitala

07.09.2021Erinomainen vauhti LMP 3-testissä KymiRingillä
06.09.2021Kakkossija Rata SM:ssä Kymi Ringillä - Jälleen tositoimissa Formula 3:lla
20.07.2020Voitto molempina päivinä Botniaracen F4-luokassa
23.06.2020Vihdoinkin takaisin tositoimiin KymiRingillä!
09.02.2020SWS-sarjan voitto Markukselle, voitto 12 tunnin kestävyyskisassa
23.09.2019Markus sinetöi F4 Formula Academy Finlandin mestaruutensa Alastarossa tuplavoitolla
15.09.2019Markus kauden 2019 mestari F4 Formula Academy Finlandissa
13.09.2019Markukselle tuplavoitto Kemorassa - pistejohto sarjassa kasvoi
11.06.2019Markukselle voitto ja kakkossija Ahveniston F4-viikonloppuna
02.06.2019Markukselle paalu ja tuplavoitto Botniaringillä
20.05.2019F4 kausi avattu, Nizni Novgorodista 4. sija
16.03.2019Hyvä vauhti simulaattoritesteissä
12.03.2019Valmistautuminen kauteen 2019 sujunut hyvin
19.05.2018Ensimmäinen F4-testivauhti ylitti odotukset
17.03.2018Markus Laitala täydentämään Formula Academy Finlandin kuskirivistöä
05.02.2018Voitto 12 tunnin kartingkilpailussa
29.10.2017Kausi päättyi Le Mansin maailmanfinaaliin - saimme hyvää oppia, mukana myös huonoa onnea
01.10.2017Toinen sija Porin Syyspäräyksessä
30.09.2017Valmistautuminen Le Mansin X30 MM-finaaliin käynnissä
04.09.2017Paikka Le Mansin maailmanfinaaliin saavutettu
02.08.2017Ankaraa vääntämistä Ruuhimäellä
16.07.2017Honkajoki nosti 6. sijalle X30-sarjassa
19.06.2017Lahti nosti 10 kärkijoukkoon sarjassa
24.05.2017Hyvässä vauhdissa Baltic Cupissa
30.04.2017Paalupaikalla Kouvolassa
30.04.2017Mad-Croc-tiimi ja Markus esittäytyvät TV:ssä
05.03.2017Markus siirtyy X30 Senior-luokkaan
30.01.2017Voitto 12 tunnin kisassa, kakkonen tasapistein talvisarjassa
26.12.2016Pari voittoa ja kinkku karting-sisätalvisarjassa
28.09.2016Palkintopallille Porin Syyspäräyksessä
17.09.2016Kärkivauhdissa Vantaan päätöskisassa, konerikko tuhosi mahdollisuudet
14.08.2016Paalupaikka, rataennätys ja palkintopallille Oulussa, voitto Vantaalla
07.07.2016Epäonnea Kotkassa
13.06.2016Markus puhdisti pöydän Vihdissä: riemukas tuplavoitto
01.06.2016Kovaa yritystä Lentolassa
30.04.2016Sarjanelosena ensimmäisen RMC-kisan jälkeen
01.02.20163. sija 25 tunnin kisassa Kohtala Sportsin joukkueessa
23.01.2016Markus on Kartingmestari 2016 sisäkartingissa
17.01.2016Neljä voittoa ja sarjan toinen talven sisäkilpailusarjassa
26.09.2015Paalupaikka ja kakkossija päättivät kauden Porissa
06.09.2015RMC-kausi 2015 päättyi 8. sijaan sarjassa
09.08.2015Moottoriongelma katkaisi SM-finaalin
09.08.2015Kouvolan RMC meni penkin alle
17.07.2015Viides sija heltisi Joensuusta
15.06.2015Paalupaikalla Lentolassa
18.05.2015Kolmossija avasi RMC-kauden
28.04.2015Palkintopalli kutsui tiukassa Porin kisassa
13.04.2015Hyvä vauhti avauskilpailussa Klippanilla
23.03.2015Uuden Mad Croc-kaluston esittely
10.02.2015Uusi kalusto käyty katsastamassa
01.02.201525 tunnin kisa liki samoilla silmillä
30.12.2014Kausi 2014 päättyi kakkossijaan
25.11.2014Sisäkausi aukesi kakkos-ja kuutossijalla
27.09.2014Palkintopallille kauden päättäneessä Porin syyspäräyksessä
27.08.2014RMC-sarja päättyi 8. sijaan kokonaiskilpailussa
14.08.2014Kärkivauhdissa Porin RMC-kisassa
07.08.2014Kolmas voitto Keimola Cupissa
31.07.2014Kahdesti palkinnoille Vihdin helteessä
30.06.2014Paalupaikka tarjolla Oulussa
20.06.2014Voittoja ja tekniikkamurheita Keimola Cupissa
29.05.2014Palkinnoille RMC-avauksessa Kotkassa
28.04.2014Kärkivauhdissa kauden avauksessa Porissa
17.03.2014Voittoja ja tappioita sisäkisoissa
04.02.201425 tunnin karting-kisarypistys takana
28.12.2013Voitto päätti vuoden 2013 kisat
17.12.2013Ykkönen-kolmonen-vitonen sisäkisoissa
17.11.2013Palkintopalli kutsui sisällä
03.11.2013Sisäkausi auki
30.09.2013Luokan vaihto alkoi lupaavasti kauden päätöskisassa Porissa
19.08.2013RMC sarja päättyi, sijoitus sarjassa 7.
29.07.2013Palkintoputki jatkui Lahden helteessä
01.07.2013Jälleen paras RMC-sijoitus vaikeassa Laukaan kisassa
10.06.2013Paras RMC-sijoitus Oulusta
14.05.2013Kovat kahinat Kouvolassa
28.04.2013Voitto Porin kevätpäräyksessä
30.03.2013Viitoseksi pääsiäisen joukkuekisassa
27.03.2013Nelonen lyhytratafinaalissa
18.03.2013Kakkoseksi "normaalikisassa"
02.03.2013Raatteen tien taistelu vetisessä sisäkisassa
19.02.2013Kolmossija kolmannessa sisäkisassa
02.02.2013Mukavaa vauhtia toisessa sisäkisassa
22.01.2013Kauden avauksessa teknisiä hankaluuksia
29.12.2012Kausi päättyi mukavaan yllätykseen
14.12.2012Neljäs kauden viimeisessä sisäkisassa
07.12.2012Kolmanneksi toisessa sisäkisassa
16.11.2012Sisäkausi auki
01.10.2012Paalupaikka ja nelossija päättivät ulkokilpailukauden Porissa
10.09.2012Hyvä vauhti Kouvolan RMC-päätöksessä
06.09.2012Markus Keimola Cupin kokonaisvoittoon
23.08.2012Kakkonen viidennessä Keimola Cupissa
14.08.2012Palkinnoille Joensuun RMC:ssä
14.08.2012Neljäs voitto tiukassa Keimola Cupissa
19.07.2012Palkinnoille RMC Lappeenrannassa 14.7.
30.06.2012Kolmas voitto Keimolassa
11.06.2012Kova kisa Oulussa
31.05.2012Voitto myös toisessa Keimola-cupin osakilpailussa
21.05.2012Haastava RMC-aloitus Kotkassa
10.05.2012Voitto ensimmäisessä Keimola Cupissa
06.05.2012Hyvä aika-ajo Kotkassa-sitten romua.
23.04.2012Porin päräyksestä tuli ohitusharjoitus

Näytä lisää »