Kausi päättyi Le Mansin maailmanfinaaliin - saimme hyvää oppia, mukana myös huonoa onnea

Markuksen kausi 2017 päättyi 10-15.10 Le Mansissa ajettuun IAME International Finaliin.

Saavuimme paikalle jo viikkoa aiemmin perjantaina testataksemme kisaviikkoa edeltävänä viikonloppuna ja hakeaksemme perussäädöt kohdalleen.

Viikonlopun yllätys oli, että kumpanakin päivänä oli vain kolme vetoa. Se riitti koneiden sisäänajoon ja rungonsäätöjen perusarviointiin. Sen tiesimme heti, että kuski on ajettava ensin sisään aiemmin tuntemattomaan rataan.

Käytimme siihen sunnuntain ja maanantain, alkaen samalla haarukoida säätöjen suuntaa.

Sunnuntaina saimme niskaamme myös vettä. Märällä Markus meni heti erittäinkin tyydyttävää vauhtia. Näkemykseksemme jäi, että sateen sattuessa meillä ei olisi ongelmia vauhdin suhteen.

Varjopuoli oli toki se, että kuivan säätövetoja jäi vähemmän. Toisaalta saimme arvokasta tietoa siitä, miten rataa tulee ajaa sateella.

Virallisten harjoituksen aluksi maanantaina nähtiin kaksi selvää haastetta: radan takamutka kakkossektorin lopussa ja kolmossektorilla ollut  takasuoran 90 asteen vasuri sekä sen jälkeinen shikaaniyhdistelmä.

Takamutkan sisääntulo ei tahtonut onnistua alkuun riittävän hyvin, samoin takasuoran pään jarrutus ja sisääntulo tiukkaan vasuriin tuntui menevän pitkäksi.

Korjaamalla nämä oli luvassa merkittävä aikaparannus, joten paneuduimme ajamisen hiomiseen.

Sekä datan että ajotarkkailun avulla kuski onnistui parantamaan molempia, ja pääsi jo tyydyttäviin aikoihin. Rungon säädöissä ja välityksissä tuntui olevan kuitenkin edelleen työsarkaa.

Kun harjoituspäivien 9 vedosta oli käytetty 5, aloimme haarukoida toimenpiteitä, joilla pitäisi päästä riittävään aikaparannukseen ja saamaan säädöt kisakuntoon. Olimme noin 0,7-0,85 sekuntia kärjestä. Oliver Hodgsonin ajama 54,154 kärkiaika tuntui todella utopistiselta saavuttaa. Itse olimme 55.00 tasolla tuolloin.

Toisaalta tiesimme, että ero supistuu varmasti, kun tullaan aika-ajoon ja meillä oli vielä muutama veto parantaa.

Viimeiset vedot mietittiin tarkkaan ja aika-ajosimulaatioon lähdettiin keskiviikkona päivällä kohtalaisen luottavaisina uusin renkain.

Veto onnistui mielestämme hyvin ja aika putosi 54,6 puolelle kun kärki meni 54,4 tasolla.

Kun olimme vielä sitä mieltä, että parantamisen varaa on, uskoimme pääsevämme kohtalaiseen aika-ajotulokseen.

Aika-ajo ajettiin vasta keskiviikkona illalla. Markuksen aika-ajo oli klo 18.45. Aikaa oli 10 minuuttia ja autoja 34 kussakin erässä, joten asema radalla piti hakea heti ajatuksella.

Markus odotti ruudussa, kunnes alkuruuhka oli purkautunut ja  lähti radalle, kun aika-ajoa oli jäljellä reilu 8 minuuttia.  Aikaa oli tarpeeksi ja melko pian löytyi hyvä paikka ajaa. Viimeisten minuuttien aikana syntyi haluttu tilanne: renkaiden ollessa parhaimmillaan on noin 3 kierroksen ikkuna ajaa paras aika.

Ensimmäisellä ”tosikierroksella” tuli 54,9 aika, josta olisi pari kierrosta aikaa parantaa. Seuraava kierros oli kahden ensimmäisen sektorin perusteella päivän nopeinta omaa vauhtia, kunnes takasuoran pään jarrutus meni pitkäksi ja kierros sen takia pieleen.

Seuraavalle kierrokselle paikka oli kuitenkin hyvä joitakin autonmittoja muutaman auton letkan takana. Siinä ajaen edellämenevät eivät ehtisi tulla takaperin vastaan, mutta antaisivat hyvän vetoavun nopealle kierrokselle.

Valitettavasti hidasteleva auto tuli letkan eteen kakkossektorilla osuen Markuksen eteen juuri sektorin kriittisimmässä kohdassa pilaten nopean kierroksen.

Ruutulippu samalta kierrokselta päätti aika-ajon, joka lupaavista elementeistään huolimatta tuotti pettymyksen.

Huippuonnistuminen olisi tuonut ajaksi todennäköisesti matalan 54,6:n-56,7:n. Nyt siitä jäätiin 0,2-0,3 sekuntia, mikä pudotti sijoituksen 84:ksi, kun nappisuoritus olisi riittänyt ehken 30-40 välille.

 

Aika-ajo merkitsi ruutuja 21 ja 22 alkueriin. Elämä oli juuri tullut tehtyä tarpeettoman vaikeaksi.

 

Sijoitus merkitsi sitä, että keskeytyksiin ei olisi varaa, koska todennäköisesti parhaat saatavilla olevat sijoitukset olisivat 15-20 välillä. Niillä sijoilla voisi toki olla mahdollisuus b-finaalipaikkaan, keskeytyksittä varmasti c-finaaliin.

A-finaali edellyttäisi 10 sakin sijoituksia, mihin ei pystyisi kuin hyvällä tuurilla ja muiden massiivisilla töppäilyillä.

Taisteluhenki oli kuitenkin korkealla.

Erien suurin mietinnänaihe olivat välitykset sekä jonkin verran rungon säädöt. Aamun ja päivän kelierot heittelivät melkoisesti, samoin lämpötilat. Viimeisiin lauantain eriin ja sunnuntain finaaleihin oli luvassa sen sijaan suomalaisia hellelukemia.

Sateen uhka oli kuitenkin aina olemassa.

Torstain kaksi erää menivät harjoitellessa. Ensimmäisestä tuli sija 19 ja toisesta kaikenlaisten kommellusten jälkeen 24.

Se kävi selväksi, että olimme sijan 15 jälkeisellä sotatoimialueella ja helppoa ei tulisi olemaan.

Maaliin oli kuitenkin päästy molemmissa erissä, mikä oli perustavoite.

Perjantaina oli luvassa eniten eriä. Ensimmäisessä tuli sija 23. Positiivista oli se, että vauhti alkoi olla jo riittävää taistella korkeistakin sijoituksista –jos vain ulottuisi sinne.

Päivän toisessa erässä lenneltiin ilmassa oikein huolella kakkossektorin keskiosuudella. Kaveri yritti tosissaan ilmeisesti saada Markuksen katolleen, mutta epäonnistui.

Auto saatiin kuitenkin maaliin, vaikka oikea olka-akseli, kuningaspultti ja raidetanko olivat vääntyneet ja autossa oli vähintään 30 mm haritusta edessä. Se ahdisti suoravauhtia jonkin verran, mutta kääntyvyys oli varmasti kunnossa. Sijoitus auton kuntoon nähden hyvä, 18 maalissa.

Tiimikaveri oli osallisena samassa kolarissa ja suora törmäys radan sivusta takaisin radalle leikanneeseen autoon oli tuhoisa.

Auto vääntyi korjauskelvottomaksi ja piti vaihtaa, mikä vei yhden erän ajan.

 

Seuraavissa erässä tapahtui lisää. Master teki seuraavan erän lähdössä jarrukikan ja nosti juuri lähtösuoralle tullessa. Se aiheutti takana ketjureaktion, jossa törmäiltiin ja puskettiin päälle. Markus sai takaa työntöapua osuessaan edellä menevän perään. Puskuri työntyi sisään ja 16 sija maalissa vaihtui erän hännille 29:ksi.

Se ei naurattanut. Myös kuski oli aika kuumana parc fermessä.

Seuraava lähtö sitten alkoi sinetöidä Markuksen kohtaloa. Sumuisessa kelissä ajettu erä oli puolivälissä, kun Markuksen sijoitus oli vakiintunut 15-17 paikkeille. Edessä ei ollut saavutettavaa ja takaa Markukseen ei yletytty ilman pahoja virheitä.

Sitten kaksi kaveria edessä päättivät pistää toisensa pihalle sumun keskellä. Toinen kuskeista paahtoi pitkin nurmikkoa juuri takasuoralle kiihdyttäneen Markuksen eteen ja pyörähti. Markus ehti väistää suoran törmäyksen, mutta takarengas osui väistössä edessä pyörineeseen autoon.

Se väänsi taka-akselin niin, että Markuksen oli pakko keskeyttää.

Kuski kävi todella kuumana jälleen ja aiheesta. Kanssakilpailijan temppu oli varsin ajattelematon, täysin piittaamaton ja muita kilpailijoita kunnioittamaton.

Vaihdoimme teltassa taka-akselin ja kiirehdimme seuraavaan erään. Siinä sama ralli jatkui. Ensimmäisessä mutkassa lähdön jälkeen syntyi hässäkkä, jossa edessä pyörittiin ja takana tullut työnsi Markuksen edessäolevan auton päältä toisen auton alle.

Taka-akseli oli täysin solmussa ja matka loppui siihen.

Se tiesi samalla sitä, että mahdollisuudet  finaaleihin olivat muiden epäonnesta kiinni. Omissa käsissä ne olisivat vain suunnilleen lauantain kahden viimeisen erän erävoitoilla ja niitä ei ollut mahdollista kyllä ottaa.

 

Lauantaihin lähdettiin edelleenkiin taistelumielellä. Jäljellä oli kaksi erää. Yritystä oli ja molemmista tultiin maaliin sijoilla 23 ja 18. Vauhti sinänsä oli kohdallaan, mutta kisa oli tiukkaa eikä yhtään sijaa saanut ilmaiseksi.

 

Lopputuloksiin merkityt 10 sekunnin aikasakko ja 2 keskeytystä veivät kuitenkin mahdollisuudet finaaleihin ja tuloksena oli karsiutuminen.

Pettymys oli karvas. Finaaleiden sijaan saimme paneutua leirin purku- ja pakkaustöihin.

Sunnuntaina illalla olimme hyvissä ajoin Pariisissa sulattelemassa viikon tapahtumia.

 

Reissu oli kuitenkin opettavainen ja hieno kisakokemus. 450 auton kisoissa ei usein saa ajaa. 9 päivän kisarupeama oli myös ainutlaatuinen ensikokemus. Näin pitkää kisaa ei ole aiemmin koettu.

Myös Le Mansin puitteet ovat hyvät.

Sekin on sanottava, että maailmalla ajetaan aivan eri sääntötulkinnoilla kuin kotimaassa. Se olisi ehkä hyvä muuttaa, jotta ajotyyli olisi valmiiksi oikeanlainen kun kansainvälisiä kanssakilpailijoita kohdataan.

Kovia kv-kisoja tulisi saada alle ennen maailmanfinaalia, jos oikeasti aikoo haastaa rutinoituneita kovia nimiä kärjessä.

Ensikokemuksena voi myös todeta, että Suomen X30-sarja eli ensi vuonna ajettava IAME Challenge on hyvä kisakonsepti joka toivottavasti vain paranee. Toivottavasti se osaltaan nostaa Suomen kartingia ja tuo lisää harrastajia lajin pariin - ehkä myös paljon kaivattua näkyvyyttä.

Kausi 2017 on nyt osaltamme ajettu. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan jää jälleen nähtäväksi.

Kiitämme kaikkia tukijoitamme ja meitä kannustaneita sekä tietysti Mad Croc Finlandia taustahenkilöineen loistavista puitteista ajaa kisaa. Kiitos erityisesti Petri, Juha, Masa ja Make sekä loistavat tiimikaverit ja mekaanikot.

Kaikki jäi taatusti radalle, mitä oli antaa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!