25 tunnin kisa liki samoilla silmillä

01.02.2015

markus_25_h_2015.jpgPerinteinen 25 tunnin sisäkartingkisa tarjosi jälleen vauhtia ja dramatiikkaa.

Markus osallistui tänä vuonna kisaan Volkswagen Center Espoon joukkueessa. Kuskeina ajoivat


- Axel Saarniala
- Pauli Koskinen
- Petri Koskinen
- Pauli Hakulinen
- Markus Laitala
- Waltteri Ahlqvist
- Henri Koivuluoma
- Roope Markkanen

Mukana siis 4 RMC-sarjan kuljettajaa, muun muassa Max Senior-sarjan voittaja Roope Markkanen. Sairastumiset pudottivat kuljettajista Jani Kilpeläisen ja Rasmus Markkasen, joten jäljelle jääneille kuskeille riitti ajourakkaa.

Starttihetki oli perjantaina kello 17.

Markus sai avausajovuoron ja mahdollisuuden kokeilla, miltä vanhan ajan Le Mans-lähtö juosten parkissa olevaan autoon tuntuu. Matkaan lähdettiin kakkospaikalta, mutta aika pian kävi ilmi, että auto ei ole kisan nopeimpia. Itse asiassa se oli niin huono, että kilpaileva tiimi teki myöhemmin esityksen sen poistamiseksi kisasta, kun se on käynyt kerran kaikilla joukkueilla.

Avausajovuorosta Markus pelastti mitä pelastettavissa oli, mutta kärjessä ajaneeseen Kohtala Sportsin Henri "Killeri" Rajalaan tuli 2,5 tunnin vuoron aikana reilut 1,30 minuuttia. Kärkijoukkueelle sattui avaukseen puolestaan pakan nopein auto. Vaihtoon tiimi tuli viidentenä.

Volkswagen Centerin joukkue vakiinnutti paikkansa neljäntenä ja kasvatti hiljalleen eroa yön aikana takanatulevaan joukkueeseen.

Markuksen seuraava ajovuoro oli kello 4 aamulla. Siinä Markus naputteli toiseksi nopeimpia aikoja stinttinsä aikana. Edellämenevää joukkuetta saatiin kiinni 1,30 minuuttia, joten avausosuuden tappio tuli kuitattua. 20 minuutin yöunilla se oli aivan tyydyttävä suoritus.

Roope Markkanen ajoi omalla vuorollaan toiset 1,30 minuuttia edellämenevää joukkuetta kiinni.

Joukkue piti siis sijansa lähestyen kuitenkin kolmospaikkaa. Sen sijaan kärjessä ja takana tapahtui muutoksia. Johdossa olleelle Kohtala Team Members-joukkueelle sattui pimeällä huonovaloinen auto, mikä tiputti joukkueen kärkitilalta ensin kakkoseksi ja myöhemmin kolmoseksi, vaikka kuskeina olivat JJ, Jussi Kohtala ja Aleksi Mustonen.

Kohtalan toiselle, SM-kilpatiimin kuljettajien joukkueelle annettiin puolestaan rankka alipainorangaistus, mikä vei mahdollisuudet ajaa muista kuin PRO-sarjan viimeisestä sijasta.markus_varikkotyossa_25_h_2015.jpg

VW-tiimi puski tasaisen varmasti neljäntenä kasvattaen eron takanatulevaan joukkueeseen 10 kierrokseen.

Edellä mentiin puolestaan 6 kierroksen päässä taas sen verran kovaa, että enempi kiinniajaminen näytti todella kovalta urakalta. Ero vakiintui aika lailla siihen.

Markus lähti viimeisen kerran radalle joukkueen ankkurina yrittäen hakea voittoa viimeisestä sprinttikisasta. Alkuasetelma oli haastava, mutta kun radalle saatiin vielä vettä, homma sujui todella mallikkaasti edelläajavia autoja yksi kerrallaan ohittaen.

Lopulta viimeisestä sprinttikisasta tuli kakkossija Jussi Kohtalan takana. Se varmisti sprinttikisan kokonaistuloksissa kolmannen sijan.

Kisan ratkaisu oli melkoinen trilleri. Kärkijoukkue Sairaan Nopeat eli Rauli Kärki kumppaneineen johti kahdella kierroksella, mutta viime vuoden voittajajoukkue V-Racing jahtasi johtopaikkaa päättäväisesti.

Jahdin aikana nähtiin taktikointia, kolareita, nyrkinpuintia, riemua ja lähestyvän tappion tuomaa epätoivoa.

Takaa-ajajille osui viimeiseen 2,5 tunnin jaksoon kisan nopein auto, johtavalle tiimille taas yksi hitaimmista.

Johtotiimi päätti yrittää vielä ylimääräisellä varikkokäynnillä saada autoa ja kuskia vaihtamalla riittävästi lisävauhtia, mutta taktiikka ei onnistunut. Uusikin auto oli kehno.

V-Racing ajoi kärkiauton kiinni ja vaikka johtoautoa ajnut Rauli Kärki yritti kaikki temput mitä kuvitella voi, V-Racingin ankkuri Peter Nyberg meni lopulta ohi ja ajoi tiiminsä voittoon.

Markus toi Volkswagen Center Espoon joukkueen maaliin kokonaiskilpailun neljäntenä erittäin hyvän ajosuorituksen jälkeen. Kolmossijaa jäi 3 minuutin päähän. VW-tiimille jäi kisan nopein kierrosaika.

25 tunnin aikana tuli 5,50 tuntia ajamista ja 40 minuuttia unta. Illalla ei unta tarvinnut houkutella.

Kiitämme Volkswagen Center Espoota ja sen joukkueen jäseniä hienosta kokemuksesta ja mahdollisuudesta ajaa tiimissä.

Tämän jälkeen alkaa tiiviimpi valmistautuminen Rotax Max Senior-kauteen 2015.

Näillä näkymin ajamme avauskisan huhtikuun alussa Ruotsissa.

07.09.2021Erinomainen vauhti LMP 3-testissä KymiRingillä
06.09.2021Kakkossija Rata SM:ssä Kymi Ringillä - Jälleen tositoimissa Formula 3:lla
20.07.2020Voitto molempina päivinä Botniaracen F4-luokassa
23.06.2020Vihdoinkin takaisin tositoimiin KymiRingillä!
09.02.2020SWS-sarjan voitto Markukselle, voitto 12 tunnin kestävyyskisassa
23.09.2019Markus sinetöi F4 Formula Academy Finlandin mestaruutensa Alastarossa tuplavoitolla
15.09.2019Markus kauden 2019 mestari F4 Formula Academy Finlandissa
13.09.2019Markukselle tuplavoitto Kemorassa - pistejohto sarjassa kasvoi
11.06.2019Markukselle voitto ja kakkossija Ahveniston F4-viikonloppuna
02.06.2019Markukselle paalu ja tuplavoitto Botniaringillä
20.05.2019F4 kausi avattu, Nizni Novgorodista 4. sija
16.03.2019Hyvä vauhti simulaattoritesteissä
12.03.2019Valmistautuminen kauteen 2019 sujunut hyvin
19.05.2018Ensimmäinen F4-testivauhti ylitti odotukset
17.03.2018Markus Laitala täydentämään Formula Academy Finlandin kuskirivistöä
05.02.2018Voitto 12 tunnin kartingkilpailussa
29.10.2017Kausi päättyi Le Mansin maailmanfinaaliin - saimme hyvää oppia, mukana myös huonoa onnea
01.10.2017Toinen sija Porin Syyspäräyksessä
30.09.2017Valmistautuminen Le Mansin X30 MM-finaaliin käynnissä
04.09.2017Paikka Le Mansin maailmanfinaaliin saavutettu
02.08.2017Ankaraa vääntämistä Ruuhimäellä
16.07.2017Honkajoki nosti 6. sijalle X30-sarjassa
19.06.2017Lahti nosti 10 kärkijoukkoon sarjassa
24.05.2017Hyvässä vauhdissa Baltic Cupissa
30.04.2017Paalupaikalla Kouvolassa
30.04.2017Mad-Croc-tiimi ja Markus esittäytyvät TV:ssä
05.03.2017Markus siirtyy X30 Senior-luokkaan
30.01.2017Voitto 12 tunnin kisassa, kakkonen tasapistein talvisarjassa
26.12.2016Pari voittoa ja kinkku karting-sisätalvisarjassa
28.09.2016Palkintopallille Porin Syyspäräyksessä
17.09.2016Kärkivauhdissa Vantaan päätöskisassa, konerikko tuhosi mahdollisuudet
14.08.2016Paalupaikka, rataennätys ja palkintopallille Oulussa, voitto Vantaalla
07.07.2016Epäonnea Kotkassa
13.06.2016Markus puhdisti pöydän Vihdissä: riemukas tuplavoitto
01.06.2016Kovaa yritystä Lentolassa
30.04.2016Sarjanelosena ensimmäisen RMC-kisan jälkeen
01.02.20163. sija 25 tunnin kisassa Kohtala Sportsin joukkueessa
23.01.2016Markus on Kartingmestari 2016 sisäkartingissa
17.01.2016Neljä voittoa ja sarjan toinen talven sisäkilpailusarjassa
26.09.2015Paalupaikka ja kakkossija päättivät kauden Porissa
06.09.2015RMC-kausi 2015 päättyi 8. sijaan sarjassa
09.08.2015Moottoriongelma katkaisi SM-finaalin
09.08.2015Kouvolan RMC meni penkin alle
17.07.2015Viides sija heltisi Joensuusta
15.06.2015Paalupaikalla Lentolassa
18.05.2015Kolmossija avasi RMC-kauden
28.04.2015Palkintopalli kutsui tiukassa Porin kisassa
13.04.2015Hyvä vauhti avauskilpailussa Klippanilla
23.03.2015Uuden Mad Croc-kaluston esittely
10.02.2015Uusi kalusto käyty katsastamassa
01.02.201525 tunnin kisa liki samoilla silmillä
30.12.2014Kausi 2014 päättyi kakkossijaan
25.11.2014Sisäkausi aukesi kakkos-ja kuutossijalla
27.09.2014Palkintopallille kauden päättäneessä Porin syyspäräyksessä
27.08.2014RMC-sarja päättyi 8. sijaan kokonaiskilpailussa
14.08.2014Kärkivauhdissa Porin RMC-kisassa
07.08.2014Kolmas voitto Keimola Cupissa
31.07.2014Kahdesti palkinnoille Vihdin helteessä
30.06.2014Paalupaikka tarjolla Oulussa
20.06.2014Voittoja ja tekniikkamurheita Keimola Cupissa
29.05.2014Palkinnoille RMC-avauksessa Kotkassa
28.04.2014Kärkivauhdissa kauden avauksessa Porissa
17.03.2014Voittoja ja tappioita sisäkisoissa
04.02.201425 tunnin karting-kisarypistys takana
28.12.2013Voitto päätti vuoden 2013 kisat
17.12.2013Ykkönen-kolmonen-vitonen sisäkisoissa
17.11.2013Palkintopalli kutsui sisällä
03.11.2013Sisäkausi auki
30.09.2013Luokan vaihto alkoi lupaavasti kauden päätöskisassa Porissa
19.08.2013RMC sarja päättyi, sijoitus sarjassa 7.
29.07.2013Palkintoputki jatkui Lahden helteessä
01.07.2013Jälleen paras RMC-sijoitus vaikeassa Laukaan kisassa
10.06.2013Paras RMC-sijoitus Oulusta
14.05.2013Kovat kahinat Kouvolassa
28.04.2013Voitto Porin kevätpäräyksessä
30.03.2013Viitoseksi pääsiäisen joukkuekisassa
27.03.2013Nelonen lyhytratafinaalissa
18.03.2013Kakkoseksi "normaalikisassa"
02.03.2013Raatteen tien taistelu vetisessä sisäkisassa
19.02.2013Kolmossija kolmannessa sisäkisassa
02.02.2013Mukavaa vauhtia toisessa sisäkisassa
22.01.2013Kauden avauksessa teknisiä hankaluuksia
29.12.2012Kausi päättyi mukavaan yllätykseen
14.12.2012Neljäs kauden viimeisessä sisäkisassa
07.12.2012Kolmanneksi toisessa sisäkisassa
16.11.2012Sisäkausi auki
01.10.2012Paalupaikka ja nelossija päättivät ulkokilpailukauden Porissa
10.09.2012Hyvä vauhti Kouvolan RMC-päätöksessä
06.09.2012Markus Keimola Cupin kokonaisvoittoon
23.08.2012Kakkonen viidennessä Keimola Cupissa
14.08.2012Palkinnoille Joensuun RMC:ssä
14.08.2012Neljäs voitto tiukassa Keimola Cupissa
19.07.2012Palkinnoille RMC Lappeenrannassa 14.7.
30.06.2012Kolmas voitto Keimolassa
11.06.2012Kova kisa Oulussa
31.05.2012Voitto myös toisessa Keimola-cupin osakilpailussa
21.05.2012Haastava RMC-aloitus Kotkassa
10.05.2012Voitto ensimmäisessä Keimola Cupissa
06.05.2012Hyvä aika-ajo Kotkassa-sitten romua.
23.04.2012Porin päräyksestä tuli ohitusharjoitus

Näytä lisää »